Helsingin ranta-alueet ovat nousseet nykyiseen arvoonsa vasta viime vuosikymmenien aikana

Helsingin rantatonteista ja asunnoista merinäköalalla saa maksaa nykyään tähtitieteellisiä summia ja uimarannat pursuavat kesäisin ihmisiä. Kaupunkiluonto ja avomerelle ulottuvat, vierailijoille avoimet saaret ovat tärkeä osa Helsingin viehätystä. On siis vaikea uskoa, että tilanne oli aivan toisenlainen vielä melko vähän aikaa sitten. Sata vuotta sitten Helsingin rannat olivat lähinnä likaista joutomaata ja vielä 1960-luvullakin Helsingin edustan haisevissa vesissä oli uiminen kielletty. Esimerkiksi nykyään arvokkaassa ympäristössä sijaitsevan Eiran uimarannan tilalla oli vielä vuonna 1934 Ursinin uimalaitos, joka jouduttiin sulkemaan veden epäpuhtauden takia.

Meri lisää Helsingin viehätysvoimaa

Merellinen Helsinki on varsin eksoottinen pääkaupunki, sillä harvassa suuressa kaupungissa asukkailla on vapaa pääsy meren rantaan saati sitten mahdollisuus kulkea kilometrien pituista rantaviivaa keskellä kaupunkia. 1960-luvulla kaupungin rantoja peitti kuitenkin vihertävä, haiseva mönjä ja rantavesi luokiteltiin saastuneeksi. Kaikilla Helsingin edustan rannoilla oli uimakielto. Vain muutamassa vuosikymmenessä nämä joutomaat ovat kuitenkin muuttuneet kaupungin halutuimmiksi asuinpaikoiksi ja siirtyneet kaupunkilaisten ja turistien virkistyskäyttöön. Ranta-alueita kehitetään aktiivisesti edelleen, uusimpina tulokkaina Hernesaaren ranta ja Kalasataman alue.

Helsingin edustan vedet olivat pitkään uimakelvottomia

Helsingissä riittää rantaviivaa hieman alle 130 kilometriä. Tämän lisäksi kaupunkilaisten käytössä on useita saaria ja lisää on vapautumassa puolustusvoimilta. Meren läheisyyteen rakennetut asuinalueet ovat kuitenkin vasta viime vuosikymmenten keksintö.

1860-luvulta aina 1960-luvulta vesien saastuttajana toimivat veteen jätteet huuhtovat wc-ratkaisut. Näitä vesiklosetteja oli käytössä mm. Seurahuoneella, joka tuolloin sijaitsi Kauppatorin vieressä. Vähitellen jätevesien puhdistamiseen alettiin vähitellen kiinnittää huomiota, mutta kehitys oli hidasta. Vielä 1960-luvulla esimerkiksi Katajanokan alueelta likavedet laskettiin puhdistamattomina mereen. Oman osuutensa saasteisiin lisäsi rantojen läheisyyteen asettunut teollisuus. Hietalahdessa ja Töölössä toimi teurastamo, jonka jätteet laitettiin suoraan mereen. Tätä alettiin rajoittaa vasta 1900-luvun viimeisillä vuosikymmenillä.

Kaupunki panostaa ranta-alueiden rakentamiseen

Teollisuus- ja varastoalueet siirtyivät vähitellen kantakaupungista kauemmas, kun Helsinkiin kohdistuneen muuttoliikkeen takia asukkaille tarvittiin lisää tilaa. Ensimmäiset uudet merenranta-asunnot nousivat Merihakaan 1970-luvulla ja 1980-luvulla vuorossa oli Katajanokan kärki. Saman buumin aikana uusia asuntoja nousi myös Pikku-Huopalahteen, Ruoholahteen, Munkkisaareen ja Hermanniin.

Uudet asuinalueet meren läheisyydessä erityisesti nuorten kaupunkilaisten suosiossa

Vuonna 2008 käyttöön otettiin Vuosaaren satama ja tämä vapautti lisää alueita asuntorakentamiseen kantakaupungin alueella. Merellisen Helsingin rakentaminen kiihtyi ja esimerkiksi Arabianrantaan nousi uusi, komea asuinalue 7 000 asukkaalle, josta tuli kaupunkilaisten keskuudessa erittäin suosittu. Uusien, suosittujen asuinalueiden joukkoon kuuluvat myös edelleen laajeneva Jätkäsaari ja Kalasatama. Jätkäsaareen kaavaillaan asuntoja 18 000 asukkaalle ja Kalasatamaan aiotaan mahduttaa 30 000 asukasta. Kaupunkisuunnitteluviraston laskelmien mukaan 2030-luvulla ranta-alueilla on asuntoja yhteensä 90 000 helsinkiläiselle.

Erityisesti nuoret aikuiset ja perheet ovat löytäneet Jätkäsaaren ja Arabianrannan alueet. Arabianrannassa on myös rajallinen määrä kaupungin vuokra-asuntoja. Palveluita on kehitetty perheiden tarpeita silmällä pitäen ja asuminen on kuitenkin aitoa kaupunkiasumista. Jätkäsaareen muuttaneista suuri osa uskoo asuvansa alueella vielä pitkälle tulevaisuuteen, sillä meren ja kaupungin läheisyys ovat kiehtova yhdistelmä. Jätkäsaaressa on myös panostettu vahvasti yhteisölliseen asumiseen, joka on Helsingissäkin nouseva trendi.

Helsingin ranta-alueet ovat kaupungin omistuksessa ja sillä on viimeinen päätösvalta niiden rakentamisessa. Helsingin rannoista vain kolme on yksityisessä omistuksessa: Merihaka, Merikamppi ja Eiranranta. Erityisesti Eirassa asuntojen hinnat ovat nousseet niin korkeiksi, että suurimmalla osalla kaupungin asukkaista ei ole minkäänlaista mahdollisuutta muuttaa alueelle. Tätä Helsinki pyrkii jatkossa välttämään, sillä kaupunki on kansainvälisestikin tunnettu siitä, että segregaatiota eli kaupunginosien eriytymistä ihmisten varallisuuden mukaan on pyritty aktiivisesti estämään.