Helsingin saaristo tarjoaa upeita elämyksiä ilman omaa venettäkin

Jos mieli tekee merelle, mutta oma vene puuttuu, Helsingin ja Espoon saaristo tarjoaa upeita kohteita myös ilman omaa venettä liikkuville. Jokaisella saarella on hieman oma luonteensa. Pakkaa eväät, pyyhe ja uimapuku valmiiksi ja kokeile tänä kesänä vaikka kaikkia. Voit hyvinkin löytää uuden suosikin ja samalla uuden näkökulman Helsinkiin.

Merisataman edustalla sijaitsevasta saariryhmästä voi löytyä uusi suosikki

Kaivopuiston edustalla sijaitseva Sirpalesaari on pääosin purjehdusseuran käytössä, mutta avoin myös muille vierailijoille. Saarella on kesäisin ravintola, jossa voi nauttia lounasta tai illallista. Sirpalesaareen kulkee reittivene Merisatamasta.

Merisataman edustalla sijaitsevaan saariryhmään kuuluu myös Liuskasaari ja tätäkin saarta käyttää purjehdusseura. Saarelle ovat tervetulleita kuitenkin myös muut vierailijat. Liuskasaareen kulkee purjehdusseuran oma yhteysvene ja saarelta pääsee kulkemaan siltaa pitkin Uunisaareen.

Uunisaari, tai oikeastaan eteläinen ja pohjoinen Uunisaari löytyvän niin ikään Kaivopuiston edustalta. Uunisaari on erittäin suosittu kesäkohde, sillä se on vain muutaman minuutin venematkan päässä kaupungista ja tarjoaa kesäpäivän viettäjille kalliota, hiekkarantaa ja tunnelmallisen ravintolan. Kesäisin Uunisaareen pääsee yhteysveneellä Merisatamantorilta. Ravintola ja sauna ovat auki talvisinkin ja tuolloin saareen pääsee kävelle ponttoonisiltaa pitkin.

Uunisaaren vieressä sijaitsee Harakan saari, joka kuului pitkään puolustusvoimille. Nykyään saari on kuitenkin suosittu virkistysalue. Saaren päärakennus toimii nykyään taiteilijatalona ja siellä pidetään avoimia taidenäyttelyitä. Saaressa toimii lisäksi kaupungin ympäristökeskuksen ylläpitämä luontotalo, joka järjestää opastettuja retkiä. Retkillä voi tutustua esimerkiksi saaren lintuihin, kasveihin, perhosiin tai luontoon. Harakkaan kulkee huhti-lokakuussa päivittäin yhteysveneitä Ullanlinnasta.

Muita Helsingin saaria

Pihlajasaari on entinen huvilasaari, mutta tätä nykyä monipuolinen ulkoilualue. Saaresta löytyy auringonpalvojille sekä kallioita että hiekkarantoja ja lisäksi saarella on laaja luonnonsuojelualue. Pihlajasaari on oikeastaan kaksi saarta ja Itäisellä Pihlajasaarella on myös mahdollisuus leiriytyä ja grillata ja lisäksi siellä on nudistiranta. Läntinen Pihlajasaari taas tarjoaa upeita hiekkarantoja koko perheelle. Saarella on sekä kioski että kahvila, mutta myös omia eväitä voi valmistaa keittokatoksissa. Saarella on myös vuokrattava sauna. Pihlajasaareen kulkee reittialus Merisatamasta ja Ruoholahdesta.

Olympiaterminaalin edustalla sijaitseva Valkosaari on yleensä purjehdusseuran käytössä, mutta saarella on myös kesäravintola, joka on kaikille avoin. Kesäaikaan saareen liikennöi ravintolan aukioloaikoina 20 minuutin välein yhteysvene Olympiaterminaalin edestä.

Helsingin edustalla Seurasaarenselällä on Mustasaari, joka on Helsingin seurakuntien omistuksessa. Saari on kaikille avoin ja siellä toimii kanttiiniravintola. Saareen voi lähteä nauttimaan luonnosta ja merinäkymistä, katselemaan ja ruokkimaan lampaita ja siellä järjestetään erityisesti kesäisin myös erilaisia tapahtumia. Mustasaareen kulkee yhteysalus Taivalsaaresta Eteläisen Hesperiankadun päästä.

Pieni Lonnan saari toimi aiemmin puolustusvoimien miinanraivaussaarena, mutta se avattiin yleisölle viime kesänä. Saarella on mm. ravintola, kahvila ja monitoimitalo, jossa järjestetään joogatunteja ja muita tapahtumia. Saarella on suunnitteilla myös yleinen sauna. Lonnan rantakalliot ovat suosittu piknikpaikka. Piknik-koreja voi ostaa myös kahvilasta ja toteuttaa retken ravintolan herkuilla. Lonnaan kulkee yhteysvene Kauppatorilta noin tunnin välein.

Itä-Helsingin ja ulkomeren ihmeitä

Laajasalon vieressä sijaitseva Vartiosaari on kuuluisa kauniista huviloistaan. Saaressa asuu ympäri vuoden noin parikymmentä henkilöä, mutta siellä on noin 50 huvilaa ja vapaa-ajan asuntoa. Saaressa on monipuolinen luonto ja runsaasti ulkoilualueita. Vartiosaareen kulkee reittivene Hakaniemestä ja Laajasalosta.

Jos mieli kaipaa kauemmas kaupungista kohti ulkomerta, kannattaa suunnata Sipoon saaristoon. Sipoon saaristossa sijaitseva Kaunissaari sopii myös helsinkiläisten telttailukäyttöön ja ulkoiluun ja kelpaa mainiosti myös kalastuspaikaksi. Lisäksi Kaunissaaressa on useita grillipaikkoja ja kesäisin siellä toimii ravintola. Saareen pääsee reittiveneellä Vuosaaresta.