Inspiraatiota omaan taiteeseen

Meistä jokainen on enemmän tai vähemmän taiteilija. On hienoa ja on mahtava tunne, kun kynä osuu käteen ja sen alta alkaa tulla kunnon teoksia, mutta on niitä huonompiakin päiviä, jolloin on tarvetta heittää tunteet paperille ja kädet eivät jostain syystä suostu ymmärtämään, mikä on sopiva liike aloitukseen. Tuskin silloin on apua klassikkotaiteilijoiden teoksista, vaan on käännyttävä modernin ja nykyajan taiteen puoleen – ja siinä Helsinki tarjoaa ainakin kolme hyvää vaihtoehtoa, klassikoita kuitenkin unohtamatta.

Kiasma – Nykytaiteen Ykkönen

Nykytaiteen museo Kiasma on avannut uuden rakennuksen ovensa kävijöille Rautatientorin välittömässä läheisyydessä vuonna 1998, ja tänä päivänä rakennus on yksi merkittävimmistä Helsingin arkkitehtuurikohteista. Rakennuksen on suunnitellut amerikkalainen arkkitehti ja rakentaminen kesti kaksi vuotta, mikä on hyvin lyhyt aika tämän mittaiselle rakennusprojektille. Itse Kiasma on ollut olemassa nykytaiteen museona jo vuodesta 1990 ja se on osa Suomen Kansallisgalleriaa. Nimi Kiasma viittaa risteämiskohtiin ja se kuvaa hyvin museon toimintaa: se on oikea kohtaamispaikka eri mielipiteille, tyyleille, aikakausille ja kulttuureille. Kiasmaan on helppo päästä tekemällä vain parin minuutin kävelymatkan Helsingin ydinkeskustasta päärautatieasemalta. Liput eivät ole halvimmasta päästä, mutta hintansa arvoisia: tavallisesta lipusta tulee maksamaan 14 euroa ja joitakin alennuksia pystyy myös hyödyntämään, minkä lisäksi joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina museoon pääsee ilmaiseksi. Ajankohtaiset näyttelyt voi aina tarkistaa museon kotisivuilta, mutta talossa on enemmänkin tekemistä: välillä tulee esityksiä ja näytöksiä, ja on olemassa jopa hyvin suosituksi kehittynyt Lauantai-paja, jossa jokainen pystyy luomaan taidetta vieraiden ihmisten tai kavereidenkin seurassa. Omasta mielestäni pajalla on hyvä käydä yksin, ilman perheenjäseniä ja kavereita, jolloin taiteeseen heijastuu oma persoona paljon paremmin ja rehellisemmin. Inspiroivan päivän päätteeksi voi aina juoda kupin kahvia Kiasma Cafessa ja poimia vaikuttavia löytöjä Kiasma Shopista – eikä niiden ole mikään pakko olla hienoja, vaan taiteen periaatteella riittää kun ne vaikuttavat: riippumatta, millä tavalla, positiivisella vai negatiivisella.

Vähemmän Luovuutta?

Helsingin kaksi taidemuseota, Ateneum ja Sinebrychoffin taidemuseo, ovat ainakin yhden käynnin arvoisia. Kummastakin löytyy tarpeeksi vanhan ajan taidetta, ja kumpikin on paljon enemmän klassisella taiteen puolella kuin Kiasma. Nämä museot ovat kuitenkin kurkistamista menneisyyteen, josta usein löytyy vastauksia omaan tulevaisuuteen ja taiteen murheisiin, joten inspiroituminen on mahdollista sielläkin – ja hyvin todennäköistä. Ateneum-museo sijaitsee Kiasman tapaan lyhyen kävelymatkan päässä Rautatientorilta ja tarjoaa käynnin 15 euron hintaan, mutta kun kyseessä on kunnon museopäivä, voi hankkia myös yhteislipun Kiasmaan ja Ateneumiin hintaan 24 euroa ja säästää kahvikolikoita. Sekä Ateneum että Kiasma ovat suljettu maanantaisin. Kun kaipaa jotain erittäin klassista ja museon kaltaista, voi osallistua ilmaiseen Suomen taiteen tarina -näyttelyn opaskierrokseen: Ateneumissa niitä järjestetään aina lauantaisin klo 13 alkaen suomeksi ja lisäksi tarpeen mukaan ruotsiksi, englanniksi ja jopa venäjäksi. Lisäksi museon kotisivuilta löytyy erinomainen tapahtumakalenteri, jonka avulla voi suunnitella taideseikkailunsa aina etukäteen.

Vähemmän Luovuutta?

Sinebrychoffin taidemuseo sijaitsee jo mainittujen tapaan keskustassa, mutta sinne pääsee vähän vaikeammin: osoite on Bulevardi, 40 ja kävelymatka saattaa tulla hieman pidemmäksi, mutta virkistäväksi. Tässä museossa ainakin itselleni mielenkiintoisinta on ollut grafiikka- ja piirustuskokoelma, johon kuuluu tällä hetkellä noin 4000 teosta ja ne ajoittuvat 1500-1870-luvulle. Siellä pääsee näkemään, kuinka sellainenkin pieni taito kuin deskriptiivinen geometria on ajan myötä kehittynyt, ja kuinka minimalistiseen tapaan oikea taiteilija voi siirtää paperille ihmisen kokemia voimakkaimpiakin tunteita. Sinebrychoffin museon henkilökunta pitää hauskaa Kiasman ja Ateneumin porukan kanssa sunnuntaisin ja lepää joka maanantai.

Uusimmat viestit

Kylämeininkiä hakemaan

Välillä haluamme jotain todella urbaania, meluista ja {...}

Hyviä tekoja ohi mennen

Kulttuuriseikkailut alkavat melkein aina keskustasta {...}

Luontoon pääkaupungissa

Lyhyen kävelymatkan päähän Herttoniemen tai Kulosaaren {...}

Jokaiselle oma muotiputiikki

Kukaan tavallinen ihminen ei vapaaehtoisesti tunnusta {...}