Lapsuuden sotapelien paluu

Vielä kolme- ja neljäkymppisinä muistamme, kuinka leikimme sotaa kotipihoissamme ja käytimme siihen kaikkia käteen sattuneita apuvälineitä: iso oksa saattoikin muuntua konekivääriksi, jalkapallo tykkikuulaksi, vanerin pala suojaksi ja verkkoaita luotia kestäväksi seinäksi. Jotkut nostalgiaa harjoittavat ihmiset voisivat sanoa, että nykyajan lapsilla on paljon enemmän hauskanpitomahdollisuuksia, mitä meillä ei ollut, ja alkaa itkeä että lapsuudesta on jo vuosia… minä taas googletan sopivia aktiviteetteja ja menen. Siis ihan oikeasti, minkä takia lapsuuden leikit kiellettäisiin aikuisilta äijiltä ja mammoilta? Väärin!

Värikästä Ja Kipua Täynnä

Itse asiassa, värikuulasota jatkuu usein värikkäänä pelin jälkeenkin, kun riisutaan vaatteet pois ja ruvetaan tutkimaan uusia mustelmia ja naarmuja. On se minunkin tapauksessa ollut näin eikä muuten sattunut pelin aikana lainkaan, joten kai siinä jotain adrenaliinia on ollut? Miten olikaan, värikuulasota on jo ”mennyttä muotia” mutta silti hauskaa. Helsingissä on useampi kenttä käydä pitämässä kovat taistelut, ja yksi tuoreista ja samalla hyvin menestyvistä paikoista on Vuosaareen sijoittunut Arenaharbor, joka tarjoaa värikuulasodan meininkiä tilanteeseen kuin tilanteeseen: aikuisille, lapsille, junioreille, omilla tai talon välineillä, firman pelikentillä tai ”varusteet mukaan” -periaatteella toimivalla vuokralla ja niin edelleen. Samassa paikassa onnistuu myös työntekijöiden virkistyspäivä tai jopa vaikea asiakastapaaminen, miksi ei? Hinnatkin ovat hyvin inhimillisiä: alle 50 eurolla seikkailurytmiä saa joka halukas ja koko päiväksi.

Hyvin Totuuden Mukainen Tunnelma

Strikeball, tai ”suomeksi sanottuna” airsoft on ilma-aseilla pelattava taistelupeli, jonka juuret löytyvät pakohuonepelien tapaan Japanista. Kun värikuulasota on enemmän kilpailuhenkinen peli, airsoft viittaa hyvin suoraan oikeisiin sotatoimiin ja sitä pelataan useammin ulkona metsässä kuin sisätiloissa. Sota-ajan rekvisiitat ovat lajin kokeneiden harrastajien aina haluttua tavaraa, sillä niillä järjestetään pelipaikkojen tunnelma: yleensä pelin juoni ja tarina on kirjoitettu etukäteen niin, että pelaajat voisivat mielikuvituksensa avulla löytää itsensä esimerkiksi 1940-luvun puolalaiseen metsään eksyneinä tai vasta laivalta nousseina jenkkiläisinä sotilaina Vietnamin rannikolla. Siis ihan mitä tahansa, omiakin sotia ja historioita kirjoitetaan paljon. Helsingissä airsoftia voi kokeilla esimerkiksi Airsoft Arenalla, jonka henkilökunta on oikeasti perehtynyt asiaan ja laatinut täysin uskomattomia – ja uskottaviakin – käsikirjoituksia, joten jokaiselle tiimille löytyy ainakin yksi sopiva juoni. Kun haluaa harrastaa lajia vakavammin, samasta paikasta voi kysyä neuvoa omista tulevista varusteista ja vastauksia tulee yllin kyllin. Airsoft Arenan porukat ovat olleet sen verran fiksuja, että talosta löytyy myös sauna. Mikä voi olla parempi rankan ja samalla hauskan pelipäivän jälkeen? Pelissä käytettävät aseet ovat aidon tuntuisia kopioita eri valtioiden arsenaalien huippumalleista, ja kun alkaa harrastaa airsoftia itsenäisesti, pitää muistaa kunnon suojat.

Hyvin Totuuden Mukainen Tunnelma

Niin Tyhmää Että Jopa Hauskaa

Jousitaistelu on saanut kokemistani lajeista ensimmäisen sijan Top Tyhmät -listalla ja tiputti sieltä jopa Lasertagin. Ei sitä moni paikka Helsingissä vielä järjestä, mutta todennäköisesti jossain vaiheessa jousitaistelun suosio perheen pienemmillä tulee olemaan samanlainen kuin värikuulasodan suosio teineillä. Säännöt ovat simppelit: kaksi joukkuetta, pehmustetun nuolet, ja pitää ampua kaikki pois. Siis vastajoukkueen pelaajat, ei omat. Varustuksena sisäliikuntakamat ja sen lisäksi on pakko käyttää kasvojen suojaa, jonka alle ei jostain syystä saa silmälaseja mahtumaan ja on käytettävä piilolinssejä. No, siinä vastauskin: miten ammutaan huonolla näkökyvyllä? Niinpä, ei ole ihan meidän lasipäisten laji. Mutta kuten jo korostin, laji on niin tyhmä että jossain vaiheessa tulee hauskaa: mitä voi muuta tehdä kuin nauraa itselleen, kun aikuinen melkein 30-vuotias insinööri juoksee pitkin salia pehmeiltä aseilta välttyen ja hiki otsassa? Lapsille ehdoton must. Jotkut paikat rajoittavat iän vähintään kahdeksaan vuoteen, mutta kannattaa etsiä se oikea paikka, joka ei rajoita, sillä ainakin omasta mielestäni peli sopii paremmin 5-7 -vuotiaille. Siitä se.

Uusimmat viestit

Kylämeininkiä hakemaan

Välillä haluamme jotain todella urbaania, meluista ja {...}

Inspiraatiota omaan taiteeseen

Meistä jokainen on enemmän tai vähemmän taiteilija. On {...}

Hyviä tekoja ohi mennen

Kulttuuriseikkailut alkavat melkein aina keskustasta {...}

Luontoon pääkaupungissa

Lyhyen kävelymatkan päähän Herttoniemen tai Kulosaaren {...}