Redissä shoppaillaan, asioidaan ja eletään

Pitkään hiljaisena pysynyt Kalasataman alue on herännyt eloon 2010-luvun alussa, jolloin siellä käynnistyi useampi rakennustyömaa ja kortteli suunniteltiin vielä yhdeksi Helsingin niin sanotuksi paikalliskeskustaksi. Siellä valmistui pikku hiljaa asuinkerrostaloja ilman suurempia määriä pysäköintipaikkoja, tuli käyttöön uusia ja väliaikaisia jalkateitä, ja keskellä sitä kaikkea Kalasataman ytimessä tapahtui vakavia rakennustöitä Kalasataman keskuksen rakentamisen merkeissä. Projektin toteutumisen myötä sen nimeksi tuli REDI, ja tämän vuoden syyskuussa pitkään odotetut ensimmäiset avajaiset houkuttelivat Kalasatamaan melkein 50 tuhatta kävijää. Mistä on kyse?

Pitkään Taisteltu Ja Voitettu

Vuonna 2012 louhintatöiden vaatimat kallion räjäytykset häiriköivät lähialueiden asukkaita, ja nyt vihdoin viimein heillä on kaikki palvelut lähellä kotia: REDIssä saa oikeasti hoidettua kaikki tarpeet. Kaavavalituksen takia rakennustyöt olivat muutaman vuoden aikana jäädytetty, ja merkittävimmiksi vuoden 2012 saavutuksiksi tulivat uusi jäteasema ja metrosilta, jonka rakentaminen metroraiteiden viereen ja sen jälkeinen siirto olivat aikamoinen haaste suunnitelmien toteuttajille. Metro oli kuitenkin kiinni vain yhden viikon ja sillan käyttöönotto sujui ongelmitta. Kun pitkään jatkunut kaavavalitustappelu oli ohi, rakentajat pääsivät jatkamaan varsinaisen projektin toteuttamista – ja jatkavat vieläkin.

Mikä REDI?

Kun ei seuraa uutisia koko ajan eikä keskity tiellä mainosten lukemiseen vaan enemmän liikenteeseen, saattaa tällainenkin iso tapahtuma kuten uuden korttelin syntyminen jäädä huomiotta. Harvoja houkuttelee Kalasatama, jos sen ohi ei mennä joka päivä metrolla tai autolla, mutta nyt kyseinen metroasema on käynnin arvoinen: se sijaitsee itse kauppakeskuksessa, ja metrojunasta pääsee suoraan REDIn kolmannen kerroksen maailmaan. Kätevää, eikö vain? Noin 60 000 neliömetriä pinta-alaltaan, REDI on yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista, ja jos sijainti herättää kysymyksiä, niin vastakysymyksenä on: minne menisit lauantaina? Turisteja täysiin Kamppiin ja Forumiin vai 10 minuutin metromatkan päässä sijaitsevaan isoon REDIin? Niin kuin keskustankin kauppakeskukset, REDI ei ole autoystävällistä ympäristöä: korttelin pysäköintipaikat ovat hyvin vähissä, ja kauppakeskuksen omat maanalaiset pysäköintihallit ovat olleet avajaisista asti maksullisia. Toisaalta, mitä järkeä on tulla omalla autolla kauppakeskukseen, jonka käytössä on oma metroasema?

Nykyhetki Ja Tulevaisuus

REDIssä kannattaa käydä, mutta ei pelkästään shoppailemassa. Rakennusprojektina se on vuosia kestävä, miljardiluokan hanke, jonka rakentaminen tulee vielä jatkumaan 2020-luvulle asti. Korttelia on suunniteltu niin, että siitä tulisi uusien yhteisöperiaatteiden symboli, missä asuminen ja palvelut kulkisivat joka hetki käsi kädessä: kauppakeskuksen yläpuolelle kasvaa lähivuosina useampi asuintorni, joista korkeimmassa on 33 kerrosta ja luvataan, että hyvällä kelillä sen ylimmästä kerroksesta näkee Tallinnaan saakka. Lisäksi asuintorneista päästään hissillä suoraan kauppakeskukseen – vaihdolla kuitenkin – ja pysäköintihalliin, joten tornien tulevat asukkaat voivat jatkossa hakea vaikka viikonloppuaamun kahvinsa tossut jalassa REDIn kahviloista. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului kahdeksan tornia, joista kuusi oli varattu asunnoille, yhdestä olisi tulossa hotelli ja viimeisestä toimistotalo, mutta tämän hetken varmat suunnitelmat koskevat vain kahta asuintornia ja loput tulevat todennäköisesti päivittymään tilant.

Nykyhetki Ja Tulevaisuus

REDI on Suomelle merkittävä rakennushanke, ja sen idea on jotain muuta kuin vanhat tutut kerrostalot ja lähikaupat. Niin kuin aikoinaan Viikkiäkin, Kalasataman aluetta suunniteltiin miettien jokaista ratkaisua aina kestävän kehityksen kautta, ja kauppakeskuksesta sekä sen ympäröivistä rakennuksista on tulossa oikea 2000-luvun ajattelutavan malli: ekologista, vihreää, puhdasta ja käytännöllistä. Yhden lauantain viettäminen tämän päivän Kalasatamassa saa sekä helsinkiläisen että turistin vaikuttumaan siitä, mitä ihmiskunta on insinööri- ja arkkitehtityöllään saanut aikaan: vanhasta satama-alueesta saatiin tehtyä iso ja kaunis kortteli, josta on samalla tullut ympäristöystävällinen, moderni ja kehittyvä. Vuonna 2025 maisema on taas täysin erilainen, joten kannattaa käydä tsekkaamassa välinäkymä jo nyt.

 

Uusimmat viestit

Kylämeininkiä hakemaan

Välillä haluamme jotain todella urbaania, meluista ja {...}

Inspiraatiota omaan taiteeseen

Meistä jokainen on enemmän tai vähemmän taiteilija. On {...}

Hyviä tekoja ohi mennen

Kulttuuriseikkailut alkavat melkein aina keskustasta {...}

Luontoon pääkaupungissa

Lyhyen kävelymatkan päähän Herttoniemen tai Kulosaaren {...}